Yritetääs saada tämäkin blogi ajantasalle..

Ihan hirmuisesti on otettu kuviakin kesän aikana, laitan joitain esille. Lähes kaikki on Larasta, kun sitä ei tarvitse kuvaamista varten mitenkään kaunistaa, karvat on ihan hyvin sellaisenaan. Nauru

Aloitetaan näyttelykuulumisilla. Rautalammen ryhmiksen jälkeen onkin ollut epätavallisen vilkas näyttelykesä, etenkin Osmo-pojalla. Haminassa olivat mukana sekä Otto että Lara ja tuloksina Otolle EH-4 (ainut miinus arvostelussa oli hajanaiset korvat) ja Lardelle PN-2 "kennelsisko" Bonbonin viedessä voiton. Muutamaa päivää myöhemmin oli Otto mukana Lappeenrannan ryhmiksessä tuloksella ERI-2. Kiitokset Marille esitysavusta, kiirettä piti kun oli monta urosta esitettävänä. Hymy Riku-collie voitti hienosti ekassa näyttelyssään avo-luokan ja oli vielä PU-4. Kesäkuun puolessa välissä oli vuorossa ensin lauantaina Oton kanssa Mikkelin ryhmis (PU-2 VASERT VSP-VET) ja sunnuntaina Larden kanssa Kotkan kv-näyttely, jossa Lara oli ROP kera CACIBin ja lopulta vielä RYP-3. Kannatti siis jäädä ryhmiin vaikka pitkä odotusaika vähän mietitytti. Kiitos Irmalle ja Satulle kärsivällisyydestä! Seuraavaksi pyörähdettiin Hämeenlinnassa oikein kahteen otteeseen, sillä Lara oli hienosti ROP ja RYP-1 lauantaina, joten matkattiin vielä BIS-kisaan sunnuntaiksi. Tällä kertaa (Nauru) ilman menestystä. Kiitokset Annelle viilennyksestä, niin koiran kuin omistajankin. Ottokin oli toki mukana, vetskupoikien voitto eh:lla. Arvostelu oli tosin yksi parhaista, eli tyytyväisiä ollaan. Eikä muuten saanut kukaan uroksista eriä. Heinäkuussa käytiin vain Mikkelin inttinäyttelyssä Larden kanssa tuloksella PN-2 ja VACA. Voiton vei venäläinen kilpasisko.

Elokuussa onkin sitten pitänyt kiirettä: Ensin käytiin Mäntyharjulla Laran, Oton ja Aata-tipsun kanssa ja esitettävinä oli taas myös colliepojat Eppu, Rene ja Riku. Otto oli mukavasti PU-2 VASERT ROP-VET ja Lara PN-3. Bikinikunnossa esiintynyt Aata sai H:n ja loput colliepojat saivat EH:t (2, 3 ja 4). BIS-kisaan ei tälläkään kertaa Oton kanssa jääty, sillä päivä oli ihan mahdottoman kuuma. Seuraavana päivänä käytiin Oton kanssa Helsingin ryhmiksessä ja koska kehä loppui vasta kun ryhmät olivat jo menossa, niin jäimme ekaa kertaa BIS-kisaan (Otto siis ROP-VET). Ja kyllä kannattikin jäädä, Otto oli vallan upeasti BIS-4! Yllättynyt Viime viikonloppuna käytiin vielä kastumassa ja paleltumassa Joensuun kv-näyttelyssä, josta tuloksina Otolle EH-1 ja Laralle PN-2 CACIB.

 

Laitetaan väliin vähän kuvia ettei mene ihan vaan kirjoitteluksi.

Lara toukokuussa lenkkeilemässä:

1250785627_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vauhdikas luoksetulo:

1250785927_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Keppileikkiä rinnettä ylös ja alas:

1250786109_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kesäkuinen kuva Lardesta kahlailemassa:

1250786499_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaverikuva Hämeenlinnasta (joku taitava saisi photoshopata nuo hihnat pois):

1250786943_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Yksittäiskuvissa ei sitten enää poseerattukaan. Laraa harmitti kököttää kylmällä alustalla ja korkealla maanpinnasta, tässä onnistuinein otos:

1250787208_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja sitten ihan perus-Ottoa kuvaustilanteissa. Sitä ei voi huudella eikä vihellellä, kun alkaa niin herkästi haukkumaan eikä sitten osaa lopettaa. Nauru Pitäisi aina olla karvahiiri mukana, niitä Osmo jaksaa tuijotella vaikka miten kauan.

1250787369_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Otto-poika on ilmoitettu vielä pariin näyttelyyn, jonka jälkeen sitten jäädäänkin luultavasti lopullisesti pois kehistä kun alkaa sisänäyttelykausi. Erinomaisessa kunnossahan Otto on, mutta luulen etten enää ensi keväänä viitsi silloin lähes 12-vuotiasta koiraa mihinkään ilmoitella. Innoissaanhan tuo on aina kun huomaa että näyttelykamoja laitellaan valmiiksi ja päivystää ulko-ovella istumassa että varmasti pääsee mukaan. Ja matkalaisena se on ihan huippu, en osaa edes kuvitella paremmin matkustavaa koiraa. Hymy

 

Larden luonnetestikin lähestyy uhkaavasti, pitää saada sinne joku videoimaan testi jälkipolville. Yhtään en osaa kyllä kuvitella miten testi menee, on tuo niin erikoinen vintiö. Tuloksella ei niin väliä olekaan, ihan mielenkiinnosta haluan tuon luppakorvankin testauttaa. Luonnetestin jälkeen aion sitten Laran leikkauttaa, kunhan siihen sattuu sopiva sauma dopingsääntöä ajatellen.

1250787803_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1250789425_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lopuksi vielä kuvia eiliseltä metsälenkiltä. Lenkkireitille sattui kaatuneita puita, joten Lara harrasti omatoimista agilityä:

1250789841_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1250790136_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1250790295_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Välillä piti juosta varmistamaan etten ollut eksynyt, Lara on välillä kyllä oikea paimenkoira. Nauru Välillä juostaan tarkastamaan vähän maltillisemmin:

1250790553_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja välillä täyttä hönkää, beagletyylillä:

1250790744_img-d41d8cd98f00b204e9800998e